Kutu Fishing

Blogi

Kurre Cup IV


05.08.2014

Ennen neljättä Kurre Cuppia kävimme kokeilemassa myös muita alueen paikoista ja kalaa löytyi hyvin myös niistä. Veneen vierellä kävi mm. yksi reilu 90 cm ja muuta reilu 80 cm.

 

Ennen kilpailua kuulimme, että kilpailualuetta on muutettu siten, että kahden edelliskerran kivikko ei ole enää mukana alueella. Se ei meitä haitannut, vaan suuntasimme suoraan uusille paikoille.

 

Heittely alkoi mukavasti, kun Juhon ensimmäisellä heitolla kävi reilun kokoinen hauki tökkäämässä uistinta. Hetken heittelyn jälkeen Juho koukutti sen uudestaan ja mittalauta näytti mitaksi 81cm. 

 

Treenin ison hauen paikat antoivat tällä kertaa tyhjää. Muutama muu treenissä toiminut paikka antoi kuitenkin mittaa. Juholla kävi koukussa 184 cm, mutta koukut eivät allekirjoittaneen mahassa loppuun asti pysyneet. Tästä takaiskusta toivuttuani onnistuin kepittämään 76 cm veneeseen. Kun Anssillakin oli jo 62 cm käynyt mitalla, alkoi tulos vaikuttaa hyvältä. Kilpailuaikaa oli kuitenkin vielä puolet jäljellä.

 

Emme kuitenkaan enää onnistuneet pidempiä saamaan kovasta yrityksestä huolimatta. Mukava 2,1kg säynävä ja muutamia pienempiä kävi myös veneessä. Lopputuloksissa mittamme 219cm riitti tällä kertaa sijalle 4. Sentti kolmossijasta ja neljä senttiä kakkossijasta. Tiukkaa oli siis jälleen.

 

Pistetilanne on mukavan avoin vielä ennen viimeistä osakilpailua ja meillä on vielä mahdollisuudet vaikka voittoon.


Takaisin blogiin

#kutufishing

Kutu Fishing Periscopessa
Pohjanmaan Mainosteippi Lowrance Electronics Kurre Erä ja Kalastus - Vaasa Karilainen - Vauhtia Vapaa-aikaan Korjaushitsaus Koskinen Islure vieheet