Kutu Fishing

Blogi

Tiimin ensimmäinen kilpailu kelkoilla Toisvedellä - Tuloksena 9. sija!


29.06.2015

Nyt oli vuorossa Pohjanmaa Cupin neljäs osakilpailu V Keskisen Kello -uistelu Toisvedellä. Lähdimme tähän kisaan ilman sen kummempia odotuksia, sillä kyseessä oli meidän ensimmäinen kelkkakisa sekä ensimmäinen kerta kun uitamme tuplauistimia kelkoilla. Tällä kertaa Eerolla oli muuta menoa, joten osallistuimme kisaan alkuperäisellä kokoonpanolla eli Juho, Mika ja Anssi.

 

Mika ja Juho loirivat kisaan yhden treenin viikko ennen kilpailua. Hankalaa oli ennestään tuntemattomalla järvellä, jossa kaiku (jos toimisi) näyttää välillä yli 80m. Treenissä löytyi 3 täppiä,  jotka oli kisassa tarkoitus kiertää.

 

 Ensimmäiseen paikkaan saapui muutama muukin vene, mutta aika rauhassa saimme vetää. Ensimmäiseen tuntiin oli tapahtumia kohtuullisen hyvin yhden alamitta kuhan, muutaman alamitta hauen sekä yhden mittahauen muodossa. Haavitus vain meni puihin tämän mittahauen kanssa ja se pyörähti haavin reunalta takaisin järveen. Toisen tunnin alussa räpsähti uloin laukuri ja vapa luokille. Tätä mölliä hinasimme jonkun aikaa perässä ennenkuin se suostui tulemaan veneen lähelle, jonka jälkeen pienen vapaa-pakki kikkailun päätteeksi onnistunut haavitus ja 108cm pulikka veneeseen. Harmittavasti hauki ei painanut kuin 6,6kg, kun pituuden puolesta mahdollisuudet olisi ollut 7-9kg kalaan. Tässä kisassa suurimmalle hauelle palkintona oli Buster Mini - vene. Ekasta täpistä saimme vielä yhden nippanappa mitan, mutta sen jälkeen emme enää saanut tästä paikasta kalaa, joten siirtyminen täppiin kaksi kisan puolivälissä.

 

Paikassa kaksi oli reenissä ollut muutama tärppi, mutta mikään ei ollut noussut ylös asti. Tästä saimme ekalla lenkillä hyvän mittakalan, muutama lenkki vielä mutta ei kaloja. Tyhjää vedettiin n.3 tuntia täpin 2 ja 3 välissä. Kisa-aika alkoi olemaan lopuillaan ja täpiltä 3 napsahti laukuri n.10min ennen kisan loppua. Mukava mittakuha kyytiin, sen jälkeen vehkeet ylös ja punnituspaikalle.

 

Punnituspaikalle tulimme viimeisenä, niinkuin yleensä. Huhupuhuiden mukaan haukemme ei tulisi riittämään venepalkintoon, mutta jonkinlainen sija kalapotillamme oli odotettavissa, kun muilla oli tuntunut olevan myös hiljaista. Varsinkin kisan lopun kuha nosti osakkeitamme mukavasti, kun kuhalle oli kerroin 5. Tuloksemme

17140p riitti tällä kertaa sijalle 9/77. Erot olivat pieniä ja se yksikin haavista karannut mittakala olisi nostanut sijoitusta monta pykälää, mutta näin tällä kertaa.  Kokonaisuutena kuitenkin erittäin onnistunut ensimmäinen kelkkakisa kokeneiden vetäjien seassa, joka teki hyvää cupin pistetilanteelle.


Takaisin blogiin

#kutufishing

Kutu Fishing Periscopessa
Pohjanmaan Mainosteippi Lowrance Electronics Kurre Erä ja Kalastus - Vaasa Karilainen - Vauhtia Vapaa-aikaan Korjaushitsaus Koskinen Islure vieheet